Ai-To Foods Oy - Intohimona ruoka

Yritys

Ai-to Foods Oy

Ai-To Foods Oy on vuonna 1998 perustettu itämaisten herkkujen valmistaja. Aluksi toimintaan kuului ravintolatoimintaa Helsingissä, Vantaalla ja Mikkelissä. Markkinointi nimellä Chinaboss toimittiin vuoteen 2002 asti ja tämän jälkeen nimellä Chinaman. Voimakkaasti kasvaneen kysynnän innoittamina aloimme kehittää syksyllä 2014 etnisen ruoan tuoteperhettä vähittäiskaupan tarpeisiin. Kehittämämme uusi ja innovatiivinen tapa etnisten ruokien valmistuksessa on mahdollistanut sen, että vähittäiskaupassa myytävät tuotteemme ovat laadultaan korkeatasoisia. Kesään 2015 mennessä liiketoimintamme oli kasvanut sen verran nopeasti, että rakensimme uudet tuotantotilat Vantaan Havukoskelle.

Vähittäiskaupan tuotemerkit ovat nykyään Chinaboss, Mother India, Asia Grill ja Asia deli. Ravintolatoiminta jatkaa puolestaan nimellä Chinaman. Ai-To Foods Oy:n tuotteita on tänä päivänä mahdollista saada kaikista K-ryhmän kaupoista sekä useista S-ryhmän Prismoista, S-marketeista sekä Alepoista.

Helsingin Tapanilassa toimii edelleen ensimmäinen ravintolamme ja siellä onkin hyvä käydä tutustumassa makujemme maailmaan. Pyrimme olemaan myös edelläkävijä niin ravintolaruokien kehityksessä, elintarvikkeiden kehittäjänä kuin sähköisessä liiketoiminnassa.

Lue lisää ruoastamme ja sen historiasta

Jälleenmyynti

Vähittäistavarakaupan myynti
myynti@ai-tofoods.com
+358 (0) 10 420 7744

Yhteystiedot, Suomi
Ai-To Foods Oy
Hosantie 2
01360 Vantaa

"Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt."
Kiinalainen sananlasku